Koirat


Koiran matolääkkeet

Sisäloishäätöön tarkoitettuja lääkkeitä koirille on saatavilla suun kautta annosteltavina tabletteina ja pastoina. Tavallisimmat koirien sisäloiset ovat suolinkaisia. Koirat madotetaan yleensä kaksi kertaa vuodessa. Metsästyskoirien sisäloishäätöön kannattaa käyttää heisimatoihin tehoavia valmisteita. Ulkomaille matkustettaessa on huolehdittava sisäloishäädöstä heisimatoihin tehoavalla valmisteella ennen Suomeen palaamista. Sisäloiset siirtyvät helposti nartusta pentuihin. Narttu madotetaan ennen astutusta ja vähintään kerran tiineysaikana. Myös syntyneet koiranpennut tulee madottaa kahden, neljän, kuuden ja kahdeksan viikon iässä sekä 1-2 viikkoa ennen perusrokotuksia.

Punkit ja muut ulkoloiset koiralla

Koirille on tarjolla monia ulkoisesti käytettäviä ulkoloishäätöön tarkoitettuja, iholle annosteltavia valmisteita. Punkkitartuntojen ehkäisemiseksi kannattaa koirilla käyttää loishäätövalmisteita keväästä syksyyn. Koirilla voidaan käyttää fiproniilia tai permetriiniä sisältäviä valmisteita tai deltametriinipantaa. Eläimen ihoon kiinnittyneet punkit irrotetaan parhaiten käyttämällä punkkipihtejä. Täiden, väiveiden ja kirppujen häätöön ja tartunnan hoitoon voidaan koiralla käyttää fiproniilia tai permetriiniä suoraan iholle annosteltuna.

1 - 36 / 202 tuloksesta

Tick Bar punkkirauta 1 kpl

13,00

Tuotetta hyvin varastossa

Virbac C.E.T. hammastahna koirille 70 g

13,70

1 kg = 195,71 €
Tuotetta muutama varastossa

APTUS MULTIDOG JAUHE 180 g

23,70

1 kg = 131,67 €
Tuotetta muutama varastossa

Virbac Ear Clean 100 ml

18,90

1 l = 189,00 €
Tuotetta muutama varastossa

EPI-OTIC VET 125 ml

23,30

1 l = 186,40 €
Tuotetta muutama varastossa

APTUS MULTIDOG JUNIOR JAUHE 180 g

19,90

1 kg = 110,56 €
Tuotetta muutama varastossa

Lääke EFFIPRO paikallisvaleluliuos 100 mg/ml Pipetti 4 x 1.34 ml

Tuote ei väliaikaisesti ole tilattavissa.

31,81

1 l = 5 890,74 €

Lääke EFFIPRO paikallisvaleluliuos 100 mg/ml Pipetti 4 x 0.67 ml

27,21

1 l = 10 077,78 €
Tilaustuote, toimitusaika 2-5 päivää pidempi

MAXIM KOIRAN HAMMASTAHNA 75 g

11,40

1 kg = 152,00 €
Tuotetta muutama varastossa

Lääke EFFIPRO paikallisvaleluliuos 100 mg/ml Pipetti 4 x 2.68 ml

Tuote ei väliaikaisesti ole tilattavissa.

35,95

1 l = 3 359,81 €

Virbac C.E.T. sormiharja 1 kpl

2,70

Tuotetta muutama varastossa

Vetramil Paw Wax tassuvaha 45 g

18,40

1 kg = 408,89 €
Tuotetta muutama varastossa

APTUS NUTRISAL JAUHE 180 g

18,00

1 kg = 100,00 €
Tuotetta muutama varastossa

Virbac C.E.T. hammasharja koirille 1 kpl

4,80

Tuotetta hyvin varastossa

VIRBAC HEXARINSE LIUOS 237 ml

25,60

1 l = 108,02 €
Tuotetta muutama varastossa

Dentihex kiinnittyvä hammasgeeli 20 g

22,40

Tuotetta muutama varastossa

APTUS MULTIDOG 150 tabl

22,60

1 kg = 115,90 €
Tilaustuote, toimitusaika 2-5 päivää pidempi

Virbac Eye Clean 125 ml

Tuote ei ole väliaikaisesti tilattavissa.

16,60

1 l = 132,80 €

Lääke EXSPOT VET paikallisvaleluliuos 715 mg/ml 6 x 1 ml

72,94

1 l = 12 156,67 €
Tuotetta muutama varastossa

Lääke SERESTO VET. panta 1.25 g + 0.56 g 1 pss

69,90

Tuotetta hyvin varastossa

Lääke EXSPOT VET paikallisvaleluliuos 715 mg/ml 1 ml

13,54

1 l = 13 540,00 €
Tuotetta muutama varastossa

Lääke ATAXXA VET paikallisvaleluliuos 1250/250 mg koiralle yli 10 kg-25 kg 2,5 ml

14,99

1 l = 5 996,00 €
Tuotetta muutama varastossa

APTUS BUCADOG HAMMASGEELI 70 g

21,90

1 kg = 312,86 €
Tuotetta muutama varastossa

APTUS MULTIDOG SENIOR 100 tabl

27,60

Tilaustuote, toimitusaika 2-5 päivää pidempi

MAXIM KOIRAN TASSUVAHA 50 ml

11,40

1 l = 228,00 €
Tuotetta muutama varastossa

Lääke ATAXXA VET paikallisvaleluliuos 200/40 mg koiralle enintään 4 kg 0,4 ml

12,78

1 l = 31 950,00 €
Tuotetta muutama varastossa

Lääke ATAXXA VET paikallisvaleluliuos 2000/400 mg koiralle yli 25 kg-40 kg 4 ml

17,99

1 l = 4 497,50 €
Tuotetta muutama varastossa

MAXIM KOIRAN ESINAHAN PUHDISTAJA 100 ml

14,90

1 l = 149,00 €
Tuotetta muutama varastossa

Lääke ATAXXA VET paikallisvaleluliuos 500/100 mg koiralle yli 4 kg-10 kg 1 ml

13,98

1 l = 13 980,00 €
Tuotetta muutama varastossa

APTUS DERMA CARE MOISTURIZING GEL 100 ml

14,00

1 l = 140,00 €
Tuotetta muutama varastossa

Aptus Plaque Buster jauhe 200 g

32,50

1 kg = 162,50 €
Tuotetta muutama varastossa
1 - 36 / 202 tuloksesta